26. helmikuuta 2013

Pupuset

Samalla idealla kuin edellisessä postauksessa, tarkoituksena on päästä aina koko kangaspalasta kerralla eroon. Nyt vuorossa myös jo pari vuotta kaapissa lojunut puputrikoo. Jälleen tästä riitti kahteen vaatteeseen, kuin hieman sovelsi.




 Tällainen mekko korkealla kauluksella on muhinut mielessä jo tovin ja nyt kokeilin, kun ei ihan selkeää visiota ollut, mitä tästä kankaasta haluan tehdä. Ilman visiota usein onnistun paremmin! :D





 Tykkään lopputuloksesta tosi paljon! :D Hihat jäivät aavistuksen naftiksi, mutta onneksi tytön vaatteissa se ei haittaa niin paljon! Olkoot sitten vaikka 3/4-hihat kun jäävät lyhyemmäksi! :D






Vetskari aukeaa siis koko raglansauman matkalta. Eipä sen tuonne alas asti tarttis aueta, mutta helpottaa pukemistakin! :D






Ja sitten taas jämäpalat pojalle bodyksi. Kaverina tässä samat velourhousut, jotka jo nähtiin edellisessä postauksessa!







24. helmikuuta 2013

Norsut

Edelleen jatkan marinoitujen kankaiden tuhoamista. Tämä on lojunut jo pari vuotta kaapissa. (Nyt ihmetten, MIKSI? Tämähän on tosi kaunis kuosi!) Ompelupöydällä se on jo pariin otteeseen käynyt, mutta jotenkin aina päätynyt takaisin komeroon. Harmikseni huomasin palan olevan niin lyhyt, että just ja just riitti bodyksi ja tunikaksi!





Tämä tunika on summissa leikelty ja hyvin onnistui. Eteen rypytin vielä pienen kangassuikaleen somisteeksi ja nappi viimeistelyksi. Helpolla saa aikaiseksi pientä särmää yksinkertaiseen vaatteeseen. :)






Toinen puoli palasesta sitten pojalle bodyksi tarpeeseen. Seuraavan koon bodeja oli kaapissa nolla! :) Kaava aika summissa muokkailtu jostain OB:n bodykaavasta isommaksi. Ei löydy kuin 62-kokoisia kaavoja kansiosta ja laiskana en jaksa piirtää uusia! Hyvin onnistui isonnus kokoon 74! ;) Kaveriksi velourhousut summissa leikellyt! Hyvät tuli!








18. helmikuuta 2013

Raitahaalari

Annoin uuden mahdollisuuden tuolle uusimman Ottobren haalarille. Koitin tehdä samalla kaavalla hieman erilaisen version ja ainakin näin päällepäin näyttää hyvältä! :D Kokoa tällä on reippaasti yli meidän pienen, niin en testiin saa tätä hädin tuskin kuin vasta kesällä!






Nyt on raitavelour tuhottu. Hupun vuorissa ja osittain selässä on hauskaa liikennetrikoota Royal-tuotteelta. Piristykseksi aplikoin vielä tuollaisen suuntaa näyttävän liikennemerkin tuohon eteen! Tämä on varmaan sellainen viileiden kesäiltojen vaate! :) Niin kuin huomaatte, taas ajatukset kesässä! :D






Värit ovat kamalat kuvissa. Kuvasin pimeässä. Ei mitään järkeä...




15. helmikuuta 2013

Kesä mielessä... :D

Mun kesän odottelu alkaa virallisesti nyt! Mä olen niin kesäihminen ja oon vahvasti sitä mieltä, etä mä olen syntynyt väärään maanosaan! :D Ajatuksena olisi vaattettaa lapset ensi kesäksi kangasvarastosta löytyvillä kankailla. Eli "kaikki" pois sieltä lojumasta! Tästä se lähtee!






Tämä Metsolan bambi on tosi kaunista, mutta en vain ole saanut siitä mitään tehtyä tytölle ja nyt sitten löytyi siihenkin ajatus. Kaavapohjana yllätys yllätys Hoops, johon sovelsin tuota uusimman OB:n jossain kaavassa ollutta kanttausideaa. TYKKÄÄN! :D





Kirahvitrikoo ei enää oikein innostanut. Siihen ajattelin koittaa jotain kaavaa, joka on lojunut kaavakasassa jo tovin, niin ei harmita jos ei ihan ookkaan huippu lopputulos. Päätin koittaa toistamiseen Minnie-kaavaa. Pituutta lisäsin reippaasti helmaan, että menisi mekosta. 






Kaava on oikeastaan tosi kiva! Kesäksi voisin kyllä näitä tehtailla pari lisääkin!












14. helmikuuta 2013

Pallohaalari


Tämä hyvin palvellut haalari jäi meillä pieneksi ja ei auttanut kuin tehdä uusi. Ja heti alkuun totean, että helpommalla olisin päässyt, kun olisin ostanut kaupasta... Tää ei vaan menny ihan nappiin missään vaiheessa ja lopputuloskin arveluttaa.. Purkamista ja värien kauhistelua oli kyllä tämä ompelus... Kankaissa ei ole mitään vikaa, mutta ne vaan mielstäni on hieman väärässä paikassa samaan aikaan! :D Mutta tulipahan tehtyä! 





 Päällisenä on ihanan Majapuun palloneulosta. Mä alan hurahtaa näihin neuloksiin pikkuhiljaa. Tosi kiva materiaali vaihteeksi. :) Vuorissa on keltaista fleeceä Royal-tuotteelta. Punainen resori myös sieltä! Ripustuslenkin ompelin jostain vanhasta nauhasta, joka sattui lojumaan pöydällä! Vetskarin vieressä oleva lipare on tarkoitettu tuttinauhalle. Ärsyttää, kun sille ei ole omaa paikkaansa. Nyt on! :D







Testiin meni heti ja ihan jees kuitenkin. Kaavana uusimman Ottobren haalari. Ei kyllä sitten ole minun suosikki, mutta tulipahan kokeiltua. Paljon jouduin muokkaamaan, että olisi mieleinen. Reiluhan tämä on, mutta tarkoitus olikin, että menisi koko kevään, kun sekin toivottavasti jo pian koittaa! Hiharesorit ovat umpinaiseksi käännettävissä. Lahkeisiin laitoin vain reippaammin pituutta. 

Ja valmis unille! :D 



HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE! 


4. helmikuuta 2013

Vauvalahjoja

 Lähipiiriin on syntynyt kaksi tyttövauvaa. Onnea tosi paljon kumpaankin perheeseen! Tässä heille lahjasetit. :D Molemmissa seteissä kaavat ovat samat; OB:n kietaisubody ja Little House-housut muutama numero taakse päin!

Ensimmäinen menee miehen työkaverille. Peikkotrikoosta body ja kaveriksi velourhousut. Kankaiden alkuperää en enää muista... Hieman arvelutti tehdä tällainen väritykitys, kun en ollenkaan tunne lahjan saajaa, mutta toivottavasti on mieluinen! :D






Sitten lasten tuoreimmalle serkkutytölle pandasetti. Tiedän, että tämän tytön vaatekaapissa on jo paljon vaatteita ihanan hempeissä sävyissä ja siksi ajattelin rikastuttaa sitä värikkäällä väriyhdistelmällä. Toivottavasti ei mennyt tämäkään aivan yli rajojen! :D







Liian usein jätän ylijäävän kankaan palan varastoon lojumaan, enkä koskaan saa sitä tuhottua, kun toistamiseen kyllästyttää ottaa sama kangas esiin. Siksi äkkiä loppupalasesta tein tunikan tytölle. Kaavana Hoops, johon tein pitkät pussihihat. Ei mikään suosikki tämä, mutta ihan kiva kuitenkin! :)








1. helmikuuta 2013

Sonic Boom

Voi tätä Skylanders-huumaa! Ja siitä huumasta intoutuneena tein pojalle paidan, jossa on Skylander-hahmo "Sonic Boom"! Ja voi sitä riemun määrää, kun tämän näki! :D Ja voi sitä riemun määrää, jonka minä koin, kun poika tämän sai! :D





Hupparin kaava on sama kuin tuossa aiemmassa Lohikäärmehupparissa, eli oma muokkaus Ottobren hupparista. Raglansaumat päällitikkasin koristetikillä tehosteeksi. Hihaan pieni suikale vihreää piristykseksi. Ja tietysti kaveriksi limen vihreät froteehousut, kun ei löytynyt ainuitakaan vihreäsävyisiä kaapista. Kaavana Saimi puolitettuna, jotta sain sivusaumallisen. Kaaritaskut tehosteeksi ja tykkään kovasti lopputuloksesta! :D 







Sekä hupparin, että housujen kankaat ostettu ystävältä kaapista lojumasta! :) Aplikoinnista löytyy trikoota, collegea, joustofroteeta, velouria ja jopa resoria. Mun tilkkukoppa on siellä remontin keskellä omassa kotona, joten oli pärjättävä niillä, mitä pienestä mukaan otetusta laatikosta irtosi, mutta onnistuin! :)








Koko päivän tätä naputtelin, ja taas täytyy todeta, että kun vähän viitsii nähdä vaivaa, niin kylläpäs se palkitsee. On tullut viime aikoina ommeltua tosi simppeleitä ja nopeita ompeluksia. Enemmän siis näitä! :D









30. tammikuuta 2013

Kaikkea sekalaista tähän väliin

Tässä pieni pläjäys kaikkea simppeliä ja pientä mitä on tässä tullut tehtyä lähiaikoina. Herkästi kerääntyy omiin arkistoihin ihan perusjutut, joten kerralla niitä sitten muutama! :D


Tytölle mäyräkoirapaita. Aluksi inhosin tätä kuosia, mutta sitten tilasin kun Käpysellä oli tarjouksessa ja tykkäänkin kovasti. 






 Samassa tilauksessa mukana myös tätä kaupunkitrikoota. Siitä paita pojalle. Ihme, että kelpuutti tämän, mutta mä teen hänelle oikeestaan ihan jokaisesta hänen haluamastaan kankaasta jotain, koska niitä alkaa olla jo aika vähän! :D Kiva tuli tästäkin!








Sitten kaavakokeilua uusimman Ottobren yökkärikaavalla. Tai no en tiedä, onko tämä nyt virallisesti yökkärikaava, mutta meillä on! :D Hyvä kaava on. Tulen varmasti käyttämään jatkossakin. Kokeluihin on hyvä tuhlata sellaiset kankaat, joista ei niin piittaa, joten tässä yksi sellainen.






Tämä idea ei ole minun! Jossain muistan nähneeni tällaisen makean idean ja siksi jakoon myös muille. Elikkäs kankaan reunassa on usein pesuohjeet painettuna. Näppärästi toimi "pesulappuna" valmiissa vaatteessa, eikä pitäisi kutittaa edes! :D






Tämä astronautti-paita meni joulupukin konttiin lasten 4-vuotiaalle serkkupojalle. Peruspaita, josta tuli ihan kivan raikas, kun lisäsin tereet rajaamaan kokonaisuutta. Takaosa on kokonaan musta!







28. tammikuuta 2013

Ihanalle aurinkoiselle! :D


 Ystäväni on ihan huippu kakuntekijä! Hän teki meidän pienimmälle ristiäisiin aivan mahtavan upean kakun ja kiitokseksi siitä ompelin hänen pienelle tytölle, minun kummitytölleni kaksi haalaria hänen itse valitsemistaan kankaista. Ensimmäiseksi taikametsäfroteesta hihaton haalari kokoa 62. Kaava on oma!





 Hauska tuli ja suloinen on omistaja! :D





 Toisena haalarina pitkähihainen haalari. Pinkki pilvivelour tuli muistaakseni joskus Ikasyrin salaisesta paketista ja on odotellut hyllyn päällä, että pilviähky menisi ohi! Tässä olen kaavapohjana käyttänyt sitä OB:n jumpparia parin numeron takaa.






Hieman olisi voinut olla kaposempi mielestäni, mutta ainakin omistaja näyttää tyytyväiseltä! :D









27. tammikuuta 2013

Leijona


Aikas makee leijonakuosi ilmestyi Ikasyrille ja tietenkin piti tilata pojalle, koska edelleen tuntuu, että tosi harvoin tulee enää isommalle pojalle kelpaavia kuoseja! Tykkään kovasti! :)






Tästä siis pojalle paita koossa 122 ja pipo kevääksi. Paidan kaava on uusimmasta Ottobresta. Ihastuin tuohon kaula-aukkoon ja siksi piti heti kokeilla. Muutenkin oli tosi kivasti istuva kapean mallinen kaava! Ei paljoa vaatinut muokkaamista.





Kaula-aukon nepit ovat siis vain koristeena. Poikakin ihmetteli, että mikä tässä mättää, kun ei saa nappeja kiinni! :)








18. tammikuuta 2013

Kummitytölle joululahjaksi


1-vuotiaalle kummitytölle tein Metsolan sunraysta tunikan joululahjaksi. Tämä on jo pian pari vuotta lojunut kaapissa, joten oli jo aikakin päästä vaatteeksi! :D Kaveriksi Ikasyrin pallotrikoosta legginsit. 





Setti on kokoa 86. Tunikan kaavapohjana jälleen kerran Hoops ja housujen kaavana oma sovellus jostain Ottobren housuista. Kivan raikas lopputulos! Tykkään paljon! :D




16. tammikuuta 2013

Haalari joululahjaksi

 Tällainen simppelin kiva collegehaalari meni ystävän vajaa 2-vuotiaalle pojalle joululahjaksi. Haalari on kokoa 92 ja summissa isonnettu kaikille tutusta mustikkahaalari-kaavasta, jota multa löytyi vain 86 asti.  Pirteät raidalliset kaaritaskut tähän tehosteeksi. Tykkään lopputuloksesta! :D






 Taakse selkään vielä samalla raidalla tähti koristeeksi!







Olipas mukava pitkästä aikaan tehdä yksi mustikkahaalari. :D




14. tammikuuta 2013

Hurmurit

 Oih ja voih, miten ihana kuosi! :D Mukavaa löytää jotain mahtavaa ja hieman eri väristä, kuin yleensä! Tykkään! Ystävän kanssa kimppaan tilattiin tätä froteeta ja pieni pala puolitettiin pystypäin ja saatiin tämä tosi riittoisaksi.






Tästä ihanasta sitten hurautin mekon tytölle ja niin kuin odottaa saattaa, tyylilleni uskollisena niskasta löytyy hiippahuppu! :D En kyllästy niihin, en sitten millään!








Kaavapohjana jälleen tuttu huippuhyväksi todettu Hoops, jonne lisätty Panda-hupparin huppu. Paljoa ei alkuperäisestä kaavasta ole lopputuloksessa jäljellä, mutta siitä kaavasta on tosi kiva lähteä liikkeelle.







Vielä jämäpalasesta sain pojalle haalarin. Reunoille lisäsin raitaresorista jatkeet, kun ihan ei leveys riittänyt. Lahkeissa pitkät resorit, että menis taas pitkään! Kaava summissa piirrelty ja hyvin onnistui. Tykkään! :)







Eipä oikein edukseen vielä ole sovituskuvat näin pienellä, mutta tässä kuitenkin! :D









9. tammikuuta 2013

Jumpsuit joululahjaksi

Tänä vuonna jätin joululahjaompelukset viime tippaan, mutta kerkesin kuitenkin. Tämä jumpsuit meni lasten serkkupojalle. Ensimmäistä kertaa kokeilin tuollaisia kaaritaskuja ja harmittaa, etten ole aikaisemmin viitsinyt kokeilla. Ei ollut niin vaikeat kuin kuvittelin! :D Tykkään kovasti tästä väriyhdistelmästä! Limenvihreä on luonnossa kirkkaampi. 




Raitajoustis on ostettu Metsolasta ja tähtitrikoo jostain, en muista mistä. Kaavana sama kuin aikaisemmissa jumppareissa. Pienin muokkauksin tässä versiossa. Kivasti istuu jo nyt, vaikka kasvuvaraa on paljon! :D






6. tammikuuta 2013

Retropuita

Retropuu-kuosi oli mun mielestä tosi kauhee kun näin sen ensin. Ja se oli mun mielestä kauhee sittenkin, kun löysin ensimmäisen valmiin paidan kuvan siitä. Mutta kuinkas kävikään?! Tilasin jostain syystä sitä kuitenkin ja tytölle surautin hupparitunikan ja tykkään siitä kovasti! :) Surkea surkea valaistus taas pilaa kaikki, mutta ei auta. Kevättä kohti onneksi ollaan jo menossa! :D





Kivasti onnistuin mätsäämään kuvionnin sivuista. Onnistuu hyvin ainakin tässä 92-koossa. Pitkät resorit laitoin hihoihin, jotta olis taas pitempi käyttöikä, mutta eipä niitä sitten oikein voinutkaan kääntää, kun olivat liian lyhyet! No kiva näinkin! :)





4. tammikuuta 2013

Uusi vuosi ja lohispaita

Pitkästä aikaan taas blogin pariin ja alkuun haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa alkanutta vuotta!

 Jouluhässäkkä ja lasten 2-vuotis ja 5-vuotis synttärit ovat pitäneet kiireisenä. Lisäksi olemme remonttievakossa ja nyt vasta sain asianmukaiset välineet blogin päivitystä varten. :D Olen surkea valokuvaaja ja kuvani eivät sellaisenaan kelpaa mihinkään, joten nyt sitten pääsen taas päivittämään kun saan kaiken ylimääräisen törkyn noista kuvista pois! :D 

Ommeltua on tullut aikas paljonkin, mutta esittelen tässä sitä mukaan kun saan kuvat kuntoon! Alkuun pojalle hänen itsensä himoitsemasta lohikäärmeneuloksesta huppari. Olin hidas ja jäin ilman, kun tämä ilmestyi, mutta onneksi löytyi ystävä hädässä ja poika sai paitansa!





Ihan mielettömän makee kuosi tämä lohikäärme ja on kyllä pehmoinen ja lämmin materiaali. Kaavana tässä käytin kesällä ilmestyneen Ottobren vetskarihupparia ilman vetskaria ja on tosi hyvän mallinen. Hupun vuorissa on trikoota Ikasyrilta.





Hihoissa pitkät resorit, jotta menis pitkään. Helmaan laitoin myös resorin ihan vain muuten vain! :) 





Innolla odottelen jo kevättä, jotta valoa olisi enemmän. Kuvat ovat niin surullisen synkkiä, että harmittaa...