9. joulukuuta 2012

Kukkatakki talvea piristämään


Tämä ensimmäinen takkiompelukseni jäi pieneksi ja tyttö oli vailla kaupunkitakkia. Tämän kankaan hankin jo kauan sitten ja sitten laitoin sen odottamaan hyvää inspiraatiota. Kauhukseni huomasin, että säilytyksessä kankaan pinta oli osittain haalistunut. Äkkiä vaatteeksi siis ja tällainen mukavan pirteä kaupunkitakki siitä sitten tuli. :D Tykkään! :D






Sopivan reilu on vielä tytölle, että pitäis mennä jopa ensi syksynäkin vielä. Halusin hupusta hieman "yli-ison" hiippamallisen ja tuli just mitä ajattelinkin, vaikka summissa piirtelin. Huppuun laitoin vielä ripustuslenkin. Kaavapohjana olen käyttänyt Ottobren 4/2012 numerosta löytyvää hupparia. Toimii hyvin puuvillan kanssa.




Takin vuorena on lämmin fleece Royal-tuotteelta. Tarkoituksella valitsin kirjavan kuosin kaveriksi tämän harmaan rauhoittamaan kokonaisuutta. Kauan mietin, laitanko vetskarin vai nepparit ja päädyin vetskariin. Sit varastossa ei tietenkään ollutkaan yhtään sopivaa, niin laitoinkin nepparit! No hyvä näinkin! :)







2. joulukuuta 2012

Ihana ja erilainen

Voi kun osaisin neuloa paremmin ja riittäisi vielä kärsivällisyyttäkin tehdä jotain pipoa isompaa ja suoraa monimutkaisempaa, mutta ei ole mun juttu... En jaksa... Siksi tämä ihana ihana neuleen näköinen velour löysi tiensä meille samantien kun sen bongasin Käpyseltä! :) Voisin lisätä vielä paljon ylistyssanoja, mutta tyydyn toteamaan vielä kerran, että: Ihana! :D




Heti näin tämän tytön tunikana ja siihen lisämausteeksi laitoin hiippahupun. Aavistuksen nafti huppu, kun ei riittänyt isompaan, mutta tykkään kovasti! Kaveriksi joustofroteiset leggarit, joissa lahkeissa piristeenä tätä samaa velouria. Leggareiden kaava uusimmasta ottobresta ja tunikan kaava oma muokkaus. Talven suosikki taitaa tästä asusta tulla. <3




Velour on ihanan venyvää, eikä kovin paksua, mutta niin muhkean ja lämpimän näköinen! TYKKÄÄN! :D






30. marraskuuta 2012

Tiikeri

Kerrankin jotain pojalle! :D Tämän nähtyäni, tilasin sitä heti ja osui ja uppos poikaan heti! Tosi kiva kuosi. Trikoo ostettu Käpyseltä!





Vihaan kaavojen piirtämistä. Tämän tein Party Shirt kaavalla isontaen koosta 110. Tästä tuli sitten 122 kokoinen. Toimii mielestäni hyvin, kun poika on hurahtanut pituutta, mutta pysynyt hoikkana. Hieman siksi lisäsin vain taitekohtaan leveyttä ja kädensuut ja hihat pidin ennallaan ja hyvä tuli! :)







29. marraskuuta 2012

Bodeja jämäkankaista

Pienet palaset kaapista pois lojumasta ja raglanhihainen bodykaava on loistava tähän tarkoitukseen! :D Joku jo vinkkaskin edellisessä postauksessa, että ei ole ongelmallinen tuo pääntie, vaikka ei ole mitään avaussysteemiä, joten surutta näitä hurauttelin pienen pinon!




 Ensimmäinen body joustofroteeta Metsolasta ja Myllymuksuilta. Piristykseksi aplikointi tuohon eteen! :D




Sitten lisää raitaa, tähteä ja palloa ja vielä samoissa väreissä kuin edellinenkin! :D Raita Royal-tuotteelta ja tähtipallotrikoo Ikasyriltä.




Tämä body on muuten yksivärinen, paitsi etukappale on tuota On the Roadia! Metsolasta nämä molemmat joustofroteet.
 




Sitten vielä lopuksi eri kaavalla tehty pingviinibody. Kankaanpalanen jo yli vuoden lojunut kaapissa ja alkoi kyllästyttää niin, että se piti koittaa ommella pois. Edelleen kyllästyttää...





 Ja nyt en välittäis hetkeen tehdä yhtään bodya! :D





17. marraskuuta 2012

Kankaiden tuhoamista vol.2


Tää oli kans sellainen pakko saada heti kangas ja taas jäi lojumaan kaapin perälle. Ei siksi, etteikö se olis mua miellyttänyt, mutta ei vaan ollut mitään ajatusta, mitä siitä tekisin. Ja tarvitseeko näin iloinen ja kuviorikas kuosi mitään ihmeellistä, kun se itsessään on jo kiva?! :) Eli perus mekko tytölle ja kaavatestausta uusimman OB:n raglanbodykaavan kanssa.





Kaavapohjana tässäkin taas kerran Hoops. On ihan huippu! En osaa luopua siitä ollenkaan... :) Istuu paremmin kuin hyvin joka paikasta. Trikoo on Sampsukasta.





Loput trikoosta riitti bodyn etu ja takakappaleisiin. Hihoihin raitaa väriteeman mukaisesti! :) Näyttää ainakin tosi hyvältä tämä bodymalli. Sovittamaan en vielä päässyt, kun tämä tehty myöhemmälle käytölle. Vähän jännitän tuota pääntietä, kuinka inhottava on pukea ilman neppareita... Nähtäväksi jää!






16. marraskuuta 2012

Raitaa pojalle

 Miksei tule kivoja kuoseja, jotka sopivat "isommillekin" pojille?! Ei sillä, ettenkö itse löytäisi vaihtoehtoja, mutta nyt ei vaan enää kelpaa mikä tahansa... Kangasvarastostani (joka ei ole ihan pieni) poika kelpuutti ainoastaan tämän paitakankaaksi... No onneksi pojalla näyttää olevan hyvä maku.. <3 Ja tätä raitaa riittää onneksi vielä kahdelle muullekin! :D






Ihanan pirteä raitavelour on tilattu Käpyseltä! Poika valitsi itse hihakankaaksi tähtivelourin. Toisen hihan oli aluksi tarkoitus olla punainen, mutta unohdin sitten leikatessa! :) Kelpaa onneksi näinkin!





Helmassa taas tuollainen merkki tai mikä lie piristyksenä! :D






14. marraskuuta 2012

Kankaiden tuhoamista vol.1

Tällä hetkellä kangasvarastoni tilanne on se, että uutta ei saisi tulla, vaan vanhoista olis päästävä eroon. Eli paljon kankaantuhousompelua 
(= perus tylsää ompelua...) on edessä! Toinen ongelma kainkaitteni kanssa on se, että joitain kuoseja säilytän aivan liian kauan odottamassa hyvää inspiraatiota, jota ei sitten tulekaan ja kuosikin alkaa jo ällöttää...

Tuhousoperaatio lähtee käyntiin siis tästä vuoden hyllyllä maanneesta trikoosta, joka ihastuttaa nyt tytön liivarina. Miksi tämäkin piti jättää kaappiin? Kiva tuli! Kaava oma! :D






Tätä viidakkotrikoota mun oli pakko saada, kun näin tämän ekan kerran ja en sitten yhtään tykännyt kun se tuli... Summissa leikkelin siitä sitte pojalle pienet potkarit ja oikeestaan ihan hauskahan tämä kuosi on! :) Trikoo on ostettu Royal-tuotteesta!






11. marraskuuta 2012

Ihanalle kummitytölle :)


Kummityttö sai tänään kasteessa kauniin nimen! Tilaisuus oli kaunis ja tyttö reipas! :D Lahjaksi hänelle ompelin pienen setin koossa 62. 






Bodyn ja housujen raitatrikoo Royal-tuotteesta. Näiden kaveriksi tehdyn liivimekon bambitrikoo on Metsolasta. Molemmat kankaat tovin lojuneet varastossa ja nyt pääsivät vaatteeksi! Tykkään kovasti väreistä ja taidanpa omallekin tytölle tehdä tästä yhdistelmästä jotain, kunhan kerkiän! :)







5. marraskuuta 2012

Solmiopaita


Kiitän lukuisista onnitteluista! :) Mukavasti on sujunut uuden perheenjäsenen kanssa, mutta oma aika on tietysti vähemmällä... Mutta: Pitkästä aikaan ehdin ommella jotain... Ihanaa! :D Pojalle kerhon valokuvauspäiväksi solmiopaita liivin alle! Solmiopaitoja on tullut paljon vastaan muiden blogeissa ja monesti olen meinannut sellaisen tehdä. 
Nyt se on sitten tehty! :D





Kaavana Party shirt ja taitaapi aika alkuperäisen kaavan mukainen ulkoinenkin toteutus olla! :D Solmioapplikointi on raitatrikoota.






Ja voi tätä valon vähyyttä... Kuvat on mahdottoman vaikeita saada näyttämään miltään enää iltasella...


 
 

30. lokakuuta 2012

Vauva


Blogissani vallitsee nyt hiljaisempi ajanjakso.. Syynä siihen perhettämme ihastuttava uusi pikkuinen! <3 Elikkäs päivitystahti saattaapi jatkua hiljaisempana ainakin jonkin aikaa.. Toivottavasti pysytte silti mukana! :)




 Voi tätä onnen tunnetta! :D




27. lokakuuta 2012

1-vuotiaalle kummitytölle


Kummitytöllä oli tänään 1-vuotis synttärit! :D
ONNEA PALJON!
Hänelle lahjaksi tunikahuppari ja velourhousut. Tämä setti on itseasiassa tehty jo parisen kuukautta sitten, että varmasti ehdin saada kaiken valmiiksi ennen kuin vauva syntyy! Kiva arkisetti tuli! Toivottavasti myös saaja tykkää! :)





Olen huono tekemään samasta kankaasta omille lapsille uudestaan. Aikaisemminhan omalle tytölle tein tämän kesäsetin tästä kankaasta ja siksi tämä peuratrikoo on lojunut kaapissa jo kauan! Lahjan saajan äidin tiedän tykkäävän keltaisesta väristä lasten vaatteissa, joten tämä sopi sitten tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin! :D Paidan kerrosten idea on otettu suoraan täältä Lillaphantin blogista. Housuihin aplikoin vähän "vinksahtaneen merkin" piristykseksi.







13. lokakuuta 2012

Rokkaava salmiakkipaita


Lasten serkkupojan uudet punaiset ja vihreät farkut kaipasivat jonkun makeen paidan kaveriksi ja näin syntyi pojalle rokkipaita toiveiden mukaisesti. Hauska paita tuli ja valloittavan näköinen omistaja paidalla! :D






 Kaavana loikka koossa 86 ja tehosteina resorista tereet ja valenappilista. Kam-tähdet nappilistassa! Salmiakkijoustis Hannan kankaasta!








6. lokakuuta 2012

Synttärilahjaksi

Niin kuin aikaisemminkin olen todennut, niin synttäreitä on paljon lähipiirissä tässä syksyllä eli synttärilahjoja tulee tehtyä urakalla! Tässä ystävän 2-vuotiaalle prinsessalle nuken haalari! :D Kauan kaapissa lojunut sydänvelour Royal-tuotteelta löysi paikkansa vihdoinkin!

:D ONNEA PALJON! :D






Loppuun vielä pari perusjuttua, jotka on tullut tehtyä jokin aika sitten!
Tämä teeppari tehty Hoops-kaavalla. Trikoo Royal-tuotteelta!




Velourhousut ja teeppari arkeen! :) Teepparin kaavana Hoops, housujen kaava oma! Kankaat ties mistä! :)






Tunnustuksia on tullut todella paljon! Kiitän kovasti! :D






Tällä kertaa jätän jakamatta eteenpäin, kun tuntuu, että vähän jokaiselle jo ennättänyt! :D Toivottavasti ette pahastu!




29. syyskuuta 2012

Kukkamekko 3-vuotiaalle :D


Onnea onnea! :) 
Ystävän tytöllä on tänään 3-vuotis synttärit. Lahjaksi ompelin tällaisen kukkatunikan. Toivottavasti on tyytyväinen synttärisankari!






Sama kaava TAAS eli Hoops muokattuna samalla idealla kuin tässä olenkin viime aikoina puuhastellut! :D En muista, mistä olen tilannut tämän trikoon. Tovin lojunut kaapissa. Piristyksenä eteen aplikoin 3 velourkukkasta, joiden keskustat ovat kierrätysnappeja! Simppeli, mutta kiva tunika! :)






25. syyskuuta 2012

Syksyinen sienimekko


Tämä sienikangas lojui kangaskasassa ja vaati tuhoamista ennen kuin syksy on ohi, joten mekoksi päätyi tytölle! :D Aavistuksen yökkärimäinen oli, kun sain sen kasaan, joten lisäsin pienen resorikanttauksen halkioksi tuohon eteen. Mikäs tuollaisen oikea nimi nyt sitten onkaan?! No nyt se on ihan kiva punasin tehostein! :D





Sienitrikoo on Ikasyrilta. Tämä on aivan saman mallinen mekko kuin tämä aikaisempi bambimekko. Eli taas kerran Hoopsista lähdetty muokkaamaan!








24. syyskuuta 2012

Arvottu on.. :D


Arvonta on nyt päättynyt ja en voi muuta sanoa, kuin yllätyin totisesti osallistujamäärästä! Pahoittelen, että arvonnan tulos tulee vasta nyt, mutta halusin palkinnon valmiiksi ennen voittajan julkistamista! Kaikille uusille lukijoille, joita olikin kivasti tullut, toivotan oikein paljon tervetuloa tekeleideni pariin! :D

Arvontaan osallistui yhteensä 161 kommentoijaa. Kaiken kaikkiaan arpoja laskin olevan 311. Jokin tovi näiden laskemiseen kului ja tarkistuslaskutoimitus tuotti onneksi saman luvun. :D Aikas tasan meni myös palkintojen tavoittelu, joten tasaisesti siis jokaisella oli mahdollisuus voittaa jotain! En halunnut hylätä yhtään arpaa, joten jos et ollut ilmoittanut kumpaa palkintoa tavoittelet, sijoitin arpasi jompaan kumpaan kategoriaan!

Tykkään arpoa perinteisesti "nostetaan lappu hatusta"-meiningillä ja niin tein tälläkin kertaa. 

Vaatepalkinnon arpalipukemäärä oli 152!
Ja voittaja on
NUPPUNEULA!




 Nuppuneula sanoi...
Onnea, onnea yksivuotiaalle! Ihania ompeluksiasi on kiva seurata! Arvontaan lähden mukaan kolmella arvalla. Voisin lähteä tavoittelemaan arvontavoitoksi ompelustasi (pitkähihainen paita/tunika tytölle, koko 92), koska työsi ovat niin hienoja ja kangaskaapissani taitaa olla enemmän kankaita kuin ehdin vuosiin ommella... :)
8. syyskuuta 2012 17.36


Tällainen tunika lähtee teille! :D Toivottavasti on mieluinen!





Royal-tuotteen 30 € lahjakorttia tavoitteli yhteensä 159 arpaa. 
Ja voittaja on
CAORANN!



Caorann sanoi...
Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa lahjakorttia. :)
12. syyskuuta 2012 16.01
  
Poista




ONNEA PALJON VOITTAJILLE! :D

Huomio voittajat! 
Ottakaa minuun yhteyttä sähköpostitse: viisviikolla@gmail.com



21. syyskuuta 2012

Jämäsetti ja kiva yllätys


 Raskaus verottaa touhuamista ja pakottaa istuskelemaan, joten ompelutahti on hurja juuri nyt! :D En tiedä valittaisinko vai olisinko jopa vähän tyytyväinen, että harrastus kukoistaa, kun muuten en ole parhaimmillani! :D






Ahdistun nykyään jämäkangaspaloista kaapissa. Yritän tuhota ne mahdollisimman nopeasti johonkin. Moondrivehupparin jämistä riitti tähän. Kaveriksi keltaiset joustofroteepökät omalla kaavalla! Teepparin kaavana taas kerran Hoops. Ihan jees setti tuli! :D







 Loppuun vielä hehkutus aivan mahtavasta arvontapalkinnosta, joka muutti meille! :D Aivan ihana! Tällä on tyttö kannellut pieniä aarteita huoneesta toiseen! Kiitos kovasti Suvitukselle! :D






Tunnustuksiakin on sadellut! Kiitän lämpimästi niistä ja koitan palata niihin piakkoin! :D Ja vielä muistutuksena, että viimeinen päivä aikaa osallistua arvontaan, joka löytyy täältä!








19. syyskuuta 2012

Pläjäys Noshia! :)


Olen ihan heikkona vihreään väriin...
Tässä sitten pläjäys vihreää Noshia! :D
Olen ihan myyty näihin ihanuuksiin! Kaikki kankaat ovat Royal-tuotteelta!






Tytöltä puuttuu mekot. Kaikki ovat jääneet tunika-mittaisiksi. Tässä täydennystä siihenkin vajeeseen. Tämä ihana PaaPiin bambi on kyllä livenä vielä herkumpi, kuin mitä kuvat antavat ymmärtää! Tosi herkku, sanon mä! Olen muokannut tämän mekon Hoops-kaavasta! Loistava kaava! :)






Mekko on kokoa 92! Apua! Ei auta kuin todeta, että niin se tyttö on vaan kasvanut. Tätyypä alkaa piirrellä uusia kaavoja koossa 92! :D
 





Pojalle tein setin tästä makeesta lenkkarista. Alkaa poika kaivata vähän isomman pojan kuoseja ja mun mielestä tämä on juuri sellainen kivan vekkuli, mutta ei lapsellinen! :D Paidan kaava jälleen Party shirt ja niin vain huomasin pojankin kasvaneen taas kesän aikana, että siirryttiin jo kokoon 122. Ensimmäistä kertaa tein myös housut Saimi-kaavalla koossa 116 ja on kyllä kiva kaava. Istuu hyvin ja on helppo muokata! Housut ovat joustofroteeta.







Näin iloinen oli poika uudesta setistä! :D